Los días 2-5

Ensimmäinen oikea päiväni Espanjan auringon alla. Ah! Kun tajusin, että nyt todella olen täällä, suuri innostus valtasi mut. Sain nukkua aamulla myöhään. Heräsin puolen yhdentoista maissa ja otin kauan odotetun suihkun. Aamupalan syötyäni sain nähdä ihanan pikkusiskoni kasvot facetimen avulla ja juttelimme hetkisen niitä näitä.

Hostisäni vei mut pienelle turistikierrokselle Zaragozan keskustaa. Yksi sana: wau! Tää kaupunki on niin kaunis! Värejä, valoa, eloisia ihmisiä ja paljon historiaa. Kävimme kahvilla pienessä kuppilassa n. 2000 vuotta vanhan roomalaisen teatterin vieressä. Kaikki ne, jotka mua tuntee ja tietää minut, niin tietävät myös miten rakastan historiaa ja pidän sitä yhtenä maailman kiinostavimmista aineista. Tämän takia kaupungin historiallinen osa on kuin taivas minulle. Katedraaleineen, portteineen, suihkulähteineen ja vainhoine torneineen kaupunki on ihmeellisen kaunis. Näytin niin paljon turistilta kuin turisti nyt voikaan näyttää; vaaleampi tukka kuin kenelläkään muulla, kesäisimmät vaatteet ja kamera kokoaja  kädessä.

Päivä jatkui iltapäivään saakka, jolloin söimme vasta kolmen aikoihin lounaan. Kun sain syötyä pastan, tuotiin lautaselleni toinenkin ruokalaji! Täällä tuntuu kuin jokaisen ruokalajin jälkeen olisi ympäripyöreä! Onneks tässä lähellä on puisto, jossa voi hölkäten yrittää pysyä  edes jonkinlaisessa kunnossa! Illallinen syödään täällä siinä yhdeksän kymmenen välillä, yhtä tuhdisti kuin lounaskin.

Sellainen oli ensimmäinen päiväni! Mielipiteeni tästä kaupungista ei ole näiden neljän päivän aikana ainakaan muuttunut! Tänään (21.9) espanjalainen äitini ja siskoni veivät minut katedraaliin kierrokselle. Se oli opastettu kierros ja sain oikein ajan kanssa ihailla kaikkea sitä kulttuurin ja historian kirjoa, jota vanhasta katedraalista löytyy. Ainoa huono puoli oli, että ymmärsin oppaamme puheesta ehkä 5%. Vahva Aragonian murre ja supernopea puhetapa aiheuttivat sekavan lopputuloksen. Koko muu turistiporukka nauroi oppaan tarinoille ja selityksille. Itse päädyin vain hymyilemään idioottimaisesti ja tuijottelemaan kirjavia veistoksia ja valtavan suuria, koristeltuja seiniä. 

Oon saanut täällä paljon uusia tuttavuuksia. Suurimmaksi osaksi henglailen muiden Commenius vaihareiden kanssa. Meillä on tosi hauskaa! Tapaamme kaupungilla ja koulussa. Alla olevassa kuvassa olen slovakilaisten tyttöjen ja portugalilaisen vaihtarin kanssa. 

Kokonaisuudessaan mulla menee tosi hyvin. Kiitos kaikille, jotka on muistanu rukiuksin. Sille on varmasrti tarvetta jatkossakin. Te kaikki, koko Suomi, ootte mun mielessäni paljon. ¡Adios mis amigos maravillosos!

Ps. En aijo joka kerta jakaa facebookissa uusinta tekstiäni, joten tulkaa tälle sivulle tsekkailemaan mun mielenkiintoista ja joskus ei niin mielenkiintosta arkeani. 

El día 1

Pääsin perille! Matka tosin tuntui kestävän ikuisuuden, ja niin se kestikin, jos 20 tuntia lasketaan ikuisuudeksi. Ja nyt kysyt, miksi ihmeessä kävelin paikalle kun se kerta niin kauan kesti, mutta en kävellyt enkä edes juossut. Lensin, eikä reitti ollut välttämättä sitä, mitä sen olisi voinut odottaa olevan, ei. Jyväskylä-Helsinki ja Helsinki-Tukholma välit sujuivat suunnitellusti, mutta Tukholmaan päästyämme saimme kuulla että, viiden tunnin odotuksen jälkeen saisimme odottaa vielä toiset viisi tuntia. Tukhomaan menimme siis liittyäksemme tulevan lukiomme porukkaan, joka oli viettänyt viikon armaassa naapurimaassamme, Ruotsissa. Iloinen yllätys oli espanjalaisten ikätovereideni vastaanotto. Opiskelijat juttelivat meille paljon ja keskustelua käytiin englanniksi, mutta suurimmaksi osaksi jopa espanjaksi. Kyllä, luit oikein, espanjaksi! Yllätyin itsekin, miten hyvin kommunikointi onnistui köyhällä espanjan sanavarastollani. 

Vietimme Tukholman lentokentällä yhteensä 9-10 tuntia ja kyllä väsytti! Meillä silti oli ihan mukavaa siinä rupatellessa ja nauraessa ja syödessä paljon tylsyyden seurauksena.

Barcelonasta matkustimme bussilla Zaragozaan. Stereotypia äänekkäistä espanjalaisista pitää paikkansa. Heti bussiin päästyämme joku laittoi jumputuksen päälle ja käsittämätön huuto täytti tilan. Mutta mun väsymyksen tilaa kuvasi se, että nukuin kuin pieni possu melusta huolimatta! 

Perille päästyäni mua jännitti perheen tapaaminen erityisesti siinä väsymyksen asteessa joka vallitsi koko olemustani. Mutta lopulta kaikki meni tosi hyvin. Mun perheeni on todella ihana ja vieraanvarainen. He haluavat mun oppivan espanjaa ja haluavat myös olla apuna. He puhuu selkeästi ja hitaasti ja korjaavat mun puhettanu, kun siihen on tarve (eli jokatoisen sanan kohdalla).  Nyt oon asettunut tänne. Jaan huoneen host siskoni kanssa, mutta tilaa on ihan tarpeeksi. Vaikka nyt on alussa paljon, paljon totuttelua uudenlaiseen arkeen ja kulttuuriin niin tiedän kuitenkin samalla, että kaikki menee hyvin. Kiitos kuuluu tälle hyvälle perheelle ja valtavalle henkiselle tuelle, jota saan iki-ihanasta Suomesta! 

Nyt sen vasta tajuaa

Huomenna. Se kaikki alkaa huomenna. Kello 5.30 lähtee lentoni ja alkaa matkani kohti suurta tuntematonta. Fiilikset ovat sekalaiset ja ristiriitaiset. Kyyneliä on vuodatettu ja haleja saatu ja annettu. Nyt sen vasta tajuaa. Mä lähden. En malta tosin odottaa! On toki surullista, mutta olo on samaan aikaan innokas ja siunattu. Jätän taakseni kolmen kuukauden ajaksi kotini, ihanan, havumetsäisen Suomen, mutta pääsen aurinkoiseen, värikkääseen Espanjaan. Pääsen kokeamaan asioita, joita en ole ennen kokenut. Pääsen näkemään paikkoja, joita en ole ennen nähnyt. Pääsen astelemaan katuja, joita en ole ennen tuntenut. Ja ennen kaikkea pääsen tapaamaan ihmisiä, joita en ole ennen tavannut.

Tiedän, että tulen ikävöimään kotia ja totuttelemaan uuteen, mutta samaan aikaan tiedän, että aikani tulee olemaan ainutkertaista ja ennennäkemätöntä. Kaikkein vaikeinta on ollut hyvästellä viimeisen viikon aikana kaikki ne tärkeät ihmiset, joilla Jumalani on siunannut mua. Mutta linnun täytyy joskus lentää pesästään! Nyt on mun aika.

Tämä on mun blogini ja mun tarinani. Tämä on kirje täynnä pohdintojani ja kokemuksiani heille, joita kiinnostaa. Tästä se lähtee!